Aficats Dream Come True "Hertta"


Aficats Dream Come True "Hertta"

sinikilpikonna kastraattinaaras (BUR g)
syntynyt 06.04.2013, sukutaulu
Kasvattajat&omistajat: Raija Alonen&Julia Järvinen
Omistaja: Siiri-Sofia Ukkonen

Hertan alkutaival oli rankka. Neiti oli ensimmäisenä syntymässä, perätilassa. Neidon häntä näkyi, mutta loput pysytteli tiiviisti sisällä. Eläinlääkärissä Herttaa yritettiin vetää hännästä ulos, jottei Diva-emoa olisi jouduttu leikkaamaan. Mutta lopulta leikkuriin jouduttiin ja vetämisen tuloksena oli ainoastaan Hertan vaurioitunut häntä. Olimme aivan varmoja, ettei tämä pentu ole hengissä, kun se sektiossa lopulta pihalle saatiin, mutta toisin kävi. Hertta oli alusta asti reippain ja itsenäisin pentu, erittäin pirteä ja reipas puolikkaasta hännästä huolimatta.

Pentueesta oli tarkoituskin sijoittaa tyttö Siirille. Kahden tytön väliltä Siiri päätyi sinikonnaan! Pentueen toinen, suklaatyttö-Mindi, olisi ehkä ollut tyypikkäämpi, mutta eiköhän se ulkomuoto sieltä kuitenkin mutkien kauttakin periydy ;) Hertta sai virallisen nimensä siitä, että Siiri oli jo muutaman vuoden odottanut sopivaa tyttöä, jonka voisimme hänelle sijoittaa. 

Hertta on erittäin vauhdikas ja kekseliäs tyttö, jolta vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu. 

Hertasta tuli E-pentueemme emo 16.4.2015. Pentueeseen syntyi sektiolla yksi sininen poika! Alkuvuodesta 2016 Hertta leikattiin ja se siirtyi sijoituskodin omistukseen.

Using Format