Pikkukuun Asteri "Assi"

Pikkukuun Asteri "Assi"

creme naaras (BUR e)
syntynyt 6.1.2018, sukutaulu
Kasvattaja: Pia Hållman
Omistajat: Raija Alonen & Julia Järvinen

Assi on Nalliksen tyttärentytär, Tähkän siskontyttö. 
Tähkän epäonnistuneen pennutusyrityksen ja kohdun poiston jälkeen meillä ei ollut ainuttakaan kasvatuskissaa. Uuden pennun hankinta oli harkinnassa, mutta ei sitä kissojen ja koirien kanssa mistään etsitty. Tähkän kasvattajan kanssa viestiteltiin ja kuulin, että Tähkän Helinä-siskolle oli pentuja tulossa ja kiinnostus kyllä heräsi! Pentueeseen syntyi neljä tyttöpentua, joista Pia antoi meille jälleen vapauden valita mieluisimman. Assi hurmasi niin kauniilla kasvoillaan, värillään kuin luonteellaankin.

Assi on ehkä villein pentu, johon meillä on ollut kunnia tutustua. Isoisän ja tädin kanssa juostaan ravia (tai no, Assin tapauksessa taitaa kyse olla kyllä laukkakisoista) ja painitaan - TÄYSILLÄ. Assi noutaa huiskat ja lelut, ihan niin kauan kuin niitä sille vain jaksaa heitellä. Assi keikkuu telkkarin päällä, kapuaa korkeimmille paikoille ja koheltaa niin, että pää vain kolisee. Kun Assista loppuu hetkeksi virta se käpertyy joko ihmisen syliin tai kissakavereidensa kainaloon. Assilla on vain kaksi vaihdetta, ON ja OFF - kaikki tai ei mitään. 


Näyttelytulokset: 4 x NOM

Using Format